Muistelemispäivässä leikittiin koulua
24.2.2014
Sudenpennut, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja aikuiset kokoontuivat kololle leikkimään koulua. Siis mitä ihmettä? Partiossa kyllä usein leikitään, mutta koulua? Miksi ihmeessä?
Tänä vuonna muistelemispäivän kansainväisenä teemana oli koulutus ja siksi Lätynkääntäjätkin intoutuivat koululeikkiin. Samalla opimme, että kaikkialla maailmassa ei olekaan ihan yhtä itsestään selvää päästä kouluun. Opimme kirjoittamaan nimemme kyrillisin kirjaimin. Päästimme luovuuden valloilleen piirtäessämme hyvän koulun ja pahan koulun. Hyvässä koulussa ei tarvitse pelätä, siellä on opettajia, kyniä, ruokaa ja vessa sekä hyviä koulukavereita.
Muistelemispäivänä partiolaiset ympäri maailman muistavat ystäviänsä ja sitä, että kuulumme suureen kansainväliseen partioliikkeeseen. Samalla voimme toimia paremman maailman hyväksi. Muistelemispäivää vietetään helmikuussa, sillä silloin on partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin ja hänen vaimonsa Olaven yhteinen syntymäpäivä.
Muistelemispäivä on myös hyväntekeväisyystempaus. Teeman mukaisesti keräsimme varoja koulupukuja varten. Kolehti oli runsas ja saamme ostettua Kirkon ulkomaanavun kautta seitsemän koulupukua. Kiitos kaikille kolehtiin osallistuneille.
(25.2. uutista muokattu ostettujen koulupukujen määrällä)