Lätynkääntäjät mukana Yhteisvastuukeräyksessä. Talvirieha 7.2. aloittaa keräyksen!
31.1.2016
Ystävien puute on nuorten omasta mielestä suurin syy syrjäytymiseen. Mikä olisikaan parempi vastalääke yksinäisyyteen kuin partio? Siksi Lätynkääntäjät on mukana kevään Yhteisvastuukeräyksessä, joka torjuu nuorten syrjäytymistä.
Partio on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittaisen Yhteisvastuukeräyksen kotimaan keräyskohde vuonna 2016. Keräyksen teemana on syrjäytymisen ehkäiseminen. Partiolaiset ympäri Suomen osallistuvat kevään mittaan aktiivisesti keräämiseen ja järjestävät erilaisia tempauksia.
Yhteisvastuukeräyksen aikana me lätynkääntäjät
- Osallistumme 7.2. talviriehaan Henrikinkirkolla. Tervetuloa!
- Keräämme kolehdin muistelemispäivän yhteydessä 15.2. Tervetuloa!
- Osallistumme lipaskeräyksiin ja kolehteihin
- Suoritamme Yhteisvastuu-merkin
- Pohdimme yhdessä auttamisen ja yhteisvastuun merkitystä
- Osallistumme partiopiirin monikulttuurisuustoimikuntaan
Partio kuuluu kaikille
Miksi lippukuntamme haluaa osallistua keräykseen? Yhteisvastuuvaroilla pyritään saamaan yhä useampi syrjäytymisvaarassa oleva lapsi ja nuori mukaan partiotoimintaan.
Partiossa opitaan taitoja ja tietoja, jotka auttavat elämässä. Partiossa kaikki tehdään yhdessä kavereiden kanssa ja opitaan auttamaan toisia. Siksi haluamme tarjota harrastuksen esimerkiksi entistä useammille maahanmuuttajille, erityistä tukea tarvitseville sisupartiolaisille ja vähävaraisista perheistä tuleville lapsille ja nuorille.
Lisätietoja www.partio.fi/yhteisvastuu