Kuinka veneen nostaminen rakentaa ystävyyttä yli rajojen

17.10.2015

Yksi partiolaisten ihanteista on rakentaa ystävyyttä yli rajojen. Lisäksi Suomen Partiolaisten peruskirjassa määriteltyjen arvojen mukaan partiolainen ymmärtää, että yhdessä tekemällä saa aikaan suurempaa.

Arvojen ja ihanteiden toteuttamisen haastaa ajankohtainen pakolaistilanne. Lounaissuomalaiset partiolaiset, Lätynkääntäjät mukaan lukien, ovat olleet asiassa aktiivisia. Partiolaiset ovat esimerkiksi toimineet vapaaehtoisina vastaanottokeskuksissa ja hätämajoitusyksiköissä.

Mutta miten veneen nostaminen merestä talvitelineille rakentaa ystävyyttä yli rajojen? Lätynkääntäjät päättivät kokeilla ja kutsuimme Heinänokan leirikeskuksessa asuvia turvanpaikanhakijoita mukaan talkoisiin. Kutsuun tarttui nelikko Irakista. Onneksi, koska oma väki oli harmillisesti karsiutunut flunssaisina. Ensikertalaisuus ja pieni kielimuuri oli vain lievä hidaste, yhteistyö sujui varsin mallikkaasti.

Iltapäivällä ymmärsimme, että yhdessä tekemällä saa todellakin aikaan jotain paljon suurempaa.

Kiitos kaikille talkoolaisille!